Soten Tekijät company logo

Blogi

I

Oodi sihteereille

Olen sitä mieltä, että tämän maan sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköt, toimistot ja osastot (ja varmasti monen muunkin alan puulaakit) olisivat pahassa pulassa ilman avuliaita, aktiivisia, monitaitureita, joita myös sihteereiksi kutsutaan.

Tämä tuli eräänä aamuna sosiaalitoimistossa mieleeni, kun firman tulostin oli tiltannut ja kukaan ei oikein osannut tehdä asialle mitään. Paitsi yksi henkilö. Tämä toimiston keskushahmo möyri sähkökaapin uumenissa satojen johtojen joukossa tekninen etätuki kännykässä korvan ja olkapään välissä niin kauan, että löysi oikean piuhan ja sai kuin saikin tulostimen heräämään henkiin. Voisin veikata, että tätäkään tehtävää tuskin on hänen tehtävänkuvaansa kirjattu, mutta kun ihmisellä on ymmärrys tehtävänsä tarkoituksesta ja putiikin olemassaolon isosta kuvasta, löytyy omistajuus tarttua mitä erilaisimpiin tehtäviin. On niin tärkeää, että on joku, jonka puoleen kääntyä mitä moninaisimpien käytännön kysymysten ja pulmien kanssa, esim. mistä tilataan tunnukset siihen, tähän ja tuohon ohjelmaan, kenelle voi valittaa vessan vuotavasta hanasta, onko meillä taksikortteja, milloin on pomon syntymäpäivä, mistä löytyy joulukyntteliköt ja minkä niminen oli toissa vuoden kesätyöntekijä? Ja uskomatonta kyllä, suurimpaan osaan näistä osaa sihteeri vastata. En sano, että sihteereiden tarvitsisi mihin tahansa taipua/ehtiä/revetä/suostua, mutta onhan se uskomattoman upeaa, että heitä vielä substanssi-ammattilaisten työn tukena on, vaikka resursseihin on monessa paikassa jouduttu kajoamaan. Kunpa sihteereiden ja muun avustavan henkilökunnan merkitys tunnustettaisiin ja resurssia vähentämisen sijaan vahvistettaisiin. Väitän, että sillä olisi iso positiivinen merkitys sote-ammattilaisten (ja muidenkin puulaakien substanssiosaajien) jaksamiselle ja työn laadulle. Viime kädessä tästäkin hyötyisi asiakas. Eli eläköön upeat sihteerit! Kiitos vaivannäöstänne ja avuliaasta asenteestanne. Hienoa, että olette

Johanna Tervanen

Palvelujohtaja, Sosiaalipalvelut
Viimeisimmät artikkelit

Traumainformoitu työote lastensuojelun sosiaalityössä – sillan rakentajana

Lastensuojelu on työskentelyä lapsen ja perheen hyväksi. Lastensuojelussa ...

Ei itku, vaan yhteys pitkästä ilosta

Usein sanotaan, että huumori on taitolaji ja sitä ...

Itsemyötätunto työvälineenä sote-alalla

Kun joskus työnohjaajana puhuin työnohjauksessa itsemyötätunnosta jakautui työnohjauksen ...

Stop multitaskaamiselle

Huomasin jossain kohden olevani multitaskaamisen mestari, joka hyppäsi ...

Sote-työntekijöiden arvostus

Sote on ollut kuuma keskustelunaihe Suomessa jo useiden ...