Traumainformoitu työote lastensuojelun sosiaalityössä – sillan rakentajana

Lastensuojelu on työskentelyä lapsen ja perheen hyväksi. Lastensuojelussa pyritään toimimaan mahdollisimman vähillä interventioilla mahdollisimman hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi — lapsen kokonaistilanteen parantamiseksi. Siitä hetkestä kun lastensuojelun työskentely alkaa, pyritään yhdessä perheen kanssa löytämään sopivimmat keinot lapsen ja perheen tukemiseksi. (Alho ym., 2018; Lastensuojelulaki 417/2007; Malja ym., 2019) Aina polku ei ole helppo. Moni perhe ei saa — syystä tai toisesta — apua niistä palveluista, joista tukea on ensisijaisesti etsitty ja pyydettykin, ja sama häiriökysynnän kokemus voi jatkua myös lastensuojelussa. Joskus perheiden haasteet ovat niin monipolvisia ja monikerroksisia, että apua on vaikea saada osumaan oikeaan ongelmakohtaan, ja hoidetaan ikään kuin oireita itse syyn ympärillä. Tämäkin auttaa usein. Kun voimavarat ja hyvä perheessä vähitellen lisääntyvät jollain alueella, voi tukea pystyä ottamaan vastaan sielläkin, missä se tuntui vielä jonkin aikaa sitten sietämättömältä, liian kipeältä ehkä tunnistaa tai tunnustaakaan. Lastensuojelussa saadaan vuosittain iloita useista koskettavan kauniista toipumismatkoista, joissa asiakkuus voidaan päättää ja yhdessä iloita perheen siipien taas kantaessa arjen joskus kiivaissakin tuulissa. Näitä onnistumistarinoita tarvittaisiin enemmän julkisuuteen. Kertomukset toipumisesta ja toivon löytymisestä rohkaisevat ja kannattelevat, auttavat uskaltamaan luottamaan siihen, että apua on.

Traumatietoisuus lastensuojelun sosiaalityössä tarkoittaa yhdessä tekemistä ja turvallisen ilmapiirin luomista niin pitkälle kuin mahdollista. Traumainformoidun työotteen tuomat työkalut voisi tiivistää seuraavasti: kaikkien ihmisten mahdollinen aikaisempi traumatausta ja emotionaalisen traumatisoitumisen hermostolle aiheuttamat haitalliset vaikutukset tunnistetaan. Työskennellään yhdessä, mahdollisimman läpinäkyvästi ja turvan tunnetta vahvistaen. Tiedostetaan, että eri tilanteissa esiin nousevat tunteet ja kokemukset, joskus irrationaaliset ja hyvin yllättävätkin olisivat melko hyvin ymmärrettäviä, jos tietäisimme sen kokemusmaailman ja historian, joka on tähän hetkeen kuljettu. (Fallot & Harris, 2015; Jussila & Ailoranta, 2024; Leitch, 2017; Sarvela, 2023.)

Samalla kun tunnistamme emotionaalisen traumatisoitumisen vaikutukset ihmiselle, erityisesti pienelle ja kehittyvälle sellaiselle (joita me kaikki olemme joskus olleet), tiedostamme entistä enemmän lapsuuden suojelemisen tarpeen. Haitalliset lapsuuden ajan kokemukset ovat suorastaan kansanterveydellinen uhka. Näillä ACE-kokemuksilla (adverse childhood experiences) voi olla merkittävä vaikutus yksilön myöhemmälle hyvinvoinnille. ACE-kokemuksia nähdään olevan muun muassa vanhempien mielenterveys- tai päihdeongelma sekä erilaiset väkivallan muodot perheessä. Haitalliset kokemukset voivat näkyä pitkälle aikuisuuteen muun muassa somaattisena sairastuvuutena. ACE-kokemukset voivat vaikuttaa myös kykyyn asettua ja kiinnittyä vuorovaikutukseen. Vaikutus syntyy niin sanotun toksisen stressin ja sen stressinsäätelykyä vahingoittavan vaikutuksen kautta. Vakaa, turvallinen ja ennustettava arki toimii onneksi hyvänä vastalääkkeenä, samoin kuin positiiviset lapsuuden kokemukset, jotka hienosti kumoavat haitallisten kokemusten vaikutuksia. (Jussila ym., 2024; Kataja ym., 2024; Kuvajainen & Linner Matikka, 2019.)

Lastensuojelun kipukohta voi olla se, että lain säätämää tehtävää suorittaessa joudutaan lapsen suojelemiseksi joskus työskentelemään tavoilla, joissa traumainformoidun työskentelyn perusperiaatteita ei pystytä täysimääräisesti hyödyntämään. Jos lapsi on välittömässä vaarassa, voidaan joutua tekemään lapsen tai perheen tahdon vastaisia päätöksiä. Erityisesti näissä tilanteissa olisi hyvä pystyä tarjoamaan asiakkaalle mahdollisimman paljon vaikutusmahdollisuuksia sekä tilaisuus tulla kohdatuksi. Aina tämä ei onnistu, ainakaan kriisiytyneissä, kipeissä tilanteissa. (Boag-Munroe & Evangelou, 2012; Cortis ym., 2009; Ezell, 2019; Hiles Howard ym., 2015.) Aina tulisi pyrkiä sillan rakentamiseen, löytämään tietä yhteiselle tietämiselle ja ymmärrykselle. Polku voi olla joskus pitkä ja kivikkoinen. Tässä sosiaalityöntekijää auttaa traumatietoinen ajattelu. Ketään ei tarvitse — eikä pidä — nähdä hankalana, palveluihin sitoutumattomana asiakkaana tai perheenä. Jos tietäisimme, mikä kaikki tähän päivään ja hetkeen on johtanut, ymmärtäisimme paremmin. Toivon lähestymistapa auttaa työntekijää jaksamaan työssään paremmin, kuuntelemaan joskus terävilläkin piikeillä höystettyä tuskaa. Kun ymmärretään ihmisen reaktioiden nousevan usein kivusta ja hädästä, nähdään kauemmaksi kuin nykyhetkeen, nähdään toivoon ja mahdollisuuteen toipua.

Aster Hedman

Kirjoittaja on traumatietoisuusaktiivi, Traumainformoitu Toivo -podcastin toimittaja ja lastensuojelun sijaispätevä sosiaalityöntekijä, joka työstää gradua blogissa käsitellyistä aiheista.

Kirjoitus käsittelee lastensuojelun sosiaalityötä yleisesti, eikä mitään yksittäistä asiakasta tai tilannetta tai kokemusta.

Lähteet:

Alho, S., Rasa, M., & Vuolukka, K. (2018). Perheterapian ja sosiaalityön yhteiset juuret sekä suhdeperustaisen systeemisen lastensuojelutyön kehittäminen. Työpaperi / Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/69878

Boag-Munroe, G., & Evangelou, M. (2012). From hard to reach to how to reach: A systematic review of the literature on hard-to-reach families. RESEARCH PAPERS IN EDUCATION, 27(2). https://ora.ox.ac.uk/objects/uuid:14960dec-5fc3-4b19-9d3d-c1b6353fbaeb

Cortis, N., Katz, I., & Patulny, R. (2009). Engaging Hard-to-Reach Families and Children (SSRN Scholarly Paper 1728576). https://doi.org/10.2139/ssrn.1728576

Ezell, J. M. (2019). First, do no harm to self: Perspectives around trauma-informed practice and secondary traumatic stress among rural child protective services workers. Journal of Child Custody, 16(4), 387–407. sih. https://doi.org/10.1080/15379418.2019.1687061

Fallot, R., & Harris, M. (2015). Creating Cultures of Trauma-Informed Care: A Self-Assessment and Planning Protocol. https://doi.org/10.13140/2.1.4843.6002

Hiles Howard, A. R., Parris, S., Hall, J. S., Call, C. D., Razuri, E. B., Purvis, K. B., & Cross, D. R. (2015). An examination of the relationships between professional quality of life, adverse childhood experiences, resilience, and work environment in a sample of human service providers. Children and Youth Services Review, 57, 141–148. https://doi.org/10.1016/j.childyouth.2015.08.003

Jussila, H., & Ailoranta, A. (2024). Vaikuttava traumatietoinen kuntouttava työ lastensuojelun avohuollossa. Teoksessa S. Isosävi, M. Ruismäki, & S.-L. Kaunisto (Toim.), Traumatisoituminen ja perhesuhteet (ss. 318–335). Traumaterapiakeskus.

Jussila, H., Karlsson, L., & Juusola, A. (2024). Haitalliset lapsuudenkokemukset (ACEs) ajoitus ja laatu, kehityksellinen merkitys. Teoksessa S. Isosävi, M. Ruismäki, & S.-L. Kaunisto (Toim.), Traumatisoituminen ja perhesuhteet (ss. 78–92). Traumaterapiakeskus.

Kataja, E.-L., Karlsson, L., & Karlsson, H. (2024). Äidin haitallisten lapsuudenajankokemusten (ACEs) merkitys perinataaliajalla. Teoksessa S. Isosävi, M. Ruismäki, & S.-L. Kaunisto (Toim.), Traumatisoituminen ja perhesuhteet (ss. 22–33). Traumaterapiakeskus.

Kuvajainen, M., & Linner Matikka, J. (2019, marraskuuta 5). ACE-tutkimukset ja traumainformoitu työ |. https://www.lamkpub.fi/2019/11/05/ace-tutkimukset-ja-traumainformoitu-tyo/