Sote on ollut kuuma keskustelunaihe Suomessa jo useiden vuosien ajan. Politiikassa on tiukasti väännetty siitä miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tulisi järjestää, mikä olisi sopiva hoitajamitoitus ja mikä palveluntaso riittävä. Hoitajien palkoista on ollut niin ikään ankaraa vääntöä ja se on nostanut keskustelun hoitotyön arvostuksesta. Sosiaalihuollon osalta on viimeisimmäksi päätetty sosiaalityöntekijän sijaisena toimivien kelpoisuusehtojen väljennyksestä. Aiheeseen liittyen keskustelu on ryöpynnyt välillä yli äyräiden ja monella on näkemyksiä siitä kuka voi ja kenen ei tulisi toimia sosiaalityöntekijän tehtävissä. Onpa joku ollut sitäkin mieltä, että sosiaalityö on kutsumusammatti ja ainakaan lastensuojelussa ei tulisi työskennellä sellaisen, jolla ei ole omia lapsia.
Olen viime aikoina työnohjaushommissa uppoutunut eri kulmista sosiaali- ja terveydenhuollon työtä tekevien ihmisten työarkeen. Arvostukseni heitä kohtaan on syventynyt kerta kerran jälkeen. Sote-työntekijät ovat ihmisten rinnalla silloin, kun elämältä putoaa pohja; silloin, kun sairaus yllättää, kun päihderiippuvuus vie kadulle, kun voimat hiipuvat niin, ettei omista lapsista jaksa huolehtia. Oletko koskaan ajatellut, kenen toivoisit auttavan sinua silloin, jos taloutesi romahtaa ja sinulta menee koti alta? Entä millaisen ihmisen toivoisit suunnittelevan lapsesi elämäpolkua silloin, jos et itse siihen kykene? Entäpä millaisen ihmisen toivoisit rinnallesi, kun tiedät pian kuolevasi? Kenet haluaisit vierellesi avaamaan hengitysteitäsi ja pyyhkimään eritteitäsi?
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työ on äärimmäisen tärkeää. Ilman heitä romahtaisi yhteiskuntamme tunneissa. Sote-työtä ei tehdä pelkästä kutsumuksesta tai hyvästä sydämestä. Jokainen soten työntekijä tarvitsee pohjakoulutuksen, mutta sen lisäksi jatkuvaa tietojen ja taitojen päivittämistä ja ylläpitämistä. Lisäksi nuoremmat ja tuoreemmat alan työntekijät tarvitsevat rinnalleen konkareita ja mentoreita. Toivoisin, että silloin, kun omalle kohdalleni tulee tilanne, että joudun ja saan turvautua sote-ammattilaisen apuun, tulisi rinnalleni raudanluja ammattilainen, joka tietää mitä tekee. Toivoisin myös, että tuolla ihmisellä olisi sydän paikallaan, hän voisi hyvin ja saisi työlleen riittävästi tukea, jotta hän jaksaisi myös kokea ammatillista empatiaa ja olla ihminen rinnallani.
